lauantai 19. kesäkuuta 2010
Innoissani!
On blogi jäänyt vähän taka-alalle. Syy siihen on niinkin selvä, että sain keskiviikkona kuulla, että pääsin siihen kouluun, mihin halusinkin!! Nyt sitten odottaakin muutto Helsinkiin elokuussa :D Päivät on kulunut asuntoja katseltaessa ja muutenkin miettitty tätä hommaa :D Niin palailen sitten tännepäin kun saan hieman asioita hoidettua.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Pariisista
Porukat on siellä Pariisissa muistanut minuakin ja tälläisia tuliaisia sieltä tuli
Noi korkkarit oli kyllä täysi yllätys ja vielä onnistunut sellainen! Korkeat ne on, mutta mitä niillä nyt olen kokeillut niin kyllä se käveleminen onnistuu ihan hyvin! :D Ja nuo eiffel-korvikset ovat myös ihanat. Hopeat olisi kyllä ollut paremmat, sillä kultaista minulla on jo liikaa ja muutenkin minulla on aina ongelma, kun en omista sellaisia. Ranskalainen suklaa ei kyllä vedä vertoja Fazerille! Mutta onnistuneet tuliaiset oli :)
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Elekroninen ripsentaivuttaja
Kaverini toi mulle aikoja sitten Japanista elekronisen ripsentaivuttimen. Se siis lämpeää ja sillä sitten muotoillaan ripset kaarelle. Ennen en ollut kuullutkaan näistä mutta hyvä keksintöhän se.
Mulla meni hetki ennen kuin opin käyttämään. Aluksi tuntui jotenkin tosi vaikealta käyttää, mutta sitten se alkoi sujua, kun tajusin, että sen pitää rauhassa antaa lämmetä ennen käyttöä.:D Miinusta myös siitä, kun sen käyttöön kuluu enemmän aikaa kuin tämmöisen classiseen taivuttajaan. Mutta hyviä puolia siitä, että tällä saa taivutuksista luonnollisemman näköisen ja kaari on muutenkin kauni :) Minusta myös tuntuu, että se taivutus kestää kauemmin. Jäi vain mietityttämään, että kumpi on sitten pienempi paha: kuumuus vai väkivaltainen taivutus. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että lämpö on paremmaksi ripsille :))Onko muilla kokemuksia tämmöisistä hökötyksistä?
Aurinko saapui kaupunkiin
Toppi/H&M, Housut/Gina Tricot, Sandalit/H&M Vyö/Glitter, Laukku/Kirppis, Arskat/Lindex
Aika on taas kulunut siivillä! Viikko vierähtikin nopeasti ja nyt ollaankin jo Pohjanmaalla. Porukat tulee tänne sieltä Pariisista ja huomennamenään serkun rippijuhliin :) Minun piti pitkän junamatkan aika kirjoittaa teille kunnon postaukset, mutta sittenpä ei ollu enään verkkoa, niin ei se onnistunut :/
Tuntui, että toukokuun helteiden jälkeen ei tule enää kesää ollenkaan, mutta nyt loppuviikosta, tuli onneksi lämmintä! Meilläkin oli jo melkein 30 astetta. Sai biksut taas kaivaa esiin. Tajusin muuten tänään, että keskiviikkona tiedetään tulokset siitä, mihin kouluun pääsen.. Ja joudun vielä odottamaan perjantaihin, kun siinä postituksessakin menee aikaa! No nyt viimeistään alkoi jännittää! Pitäkää mulle peukut pystyssä! :)
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Raitapaitaa taasen
Aamu alkoi tänään hyvin: Olin lukenut paperista väärin, ja elin siinä luulossa, että ensimmäisenä työpäivänä työt alkaa yhdeksältä. Onneksi heräsinkin tänään sitten aikaisemmin ja huomasin, että työt alkavatkin puoli yhdeksältä. Onneksi ehdin kuitenkin hyvin. Kiire vain tuli :) Nyt olenkin kotona ypö yksin ja tunnin päästä pitäisi lähteä kaupunkiin.
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
Kesä on virallisesti saapunut

Eilen saatiin peruskoulu päätökseen. Ja se päättyikin hyvin! Olen tyytyväinen todistukseeni ja loma voi alkaa. Ihmisiä vain tulee ikävä, mutta toivotaan, että niitäkin näkisi joskus :) Nyt enää jännitetään 16.6 asti, jolloin saan tietää, mihin sitten loppujen lopuksi pääsen. Loma ei kuitenkaan ihan täysin vielä alkanut, vaan mua odottaa viikon työt. Sitten suunnataankin serkun rippijuhliin :) Päivä on mennyt rattoisasti kotivaatteissa pikkuveljen kanssa, kun muu porukka lähti aamulla Pariisiin. (-> tuliaisia luvassa!)
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Farkkupaitaa
Tämä päivä kului suurimmaksi osaksi Sampoaukiolla (Minulle sampo, oikeasti Lordi) Esitettiin siellä Ude sombody ja Crazy. Hieman möhlin paikassa, missä arvasinkin möhliväni, mutta aina ei voi onnistua.
Toppi ja hame/H&M Farkkupaita/Gina Tricot Sukkahousut/Lindex Laukku/Kirppis Aurinkolasit/Lindex Korvakorut/H&M kaulakoru/Lahja
Enempää en nyt ehdi supattelemaan, kun sisko patistaa minua värjämään hänen hiuksia.:)
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Wear a dress day
Törmäsin facebookissa tapahtumaan "Wear a dress day", joka olikin sitten tänään :) Vaikka mie muutenkin pukeudun aika usein mekkoihin, ei tämmöistä päivää voinut silti hypätä yli (:


Mekko/siskon (H&M) Farkkutakki/ Vaatekaapin pohjilta Laukku/Aleksi 13 Kengät/Anttila
Sitten vähän parempia kuvia siitä mun tekemästä maximekosta. Siitä oli tarkoitus tulla ihan arkimekko, mutta kankaasta johtuen, se taitaa mennä enemmän juhlaan. Mielestäni se onnistui todella hyvin ja tulen varmasti käyttämään sitä. Se oli muutenkin todella helppo tehdä, joten eisitä tiedä, vaikka tekisin toisenkin ;)


Semmonen. MItä pidätte? :)
Mekko/siskon (H&M) Farkkutakki/ Vaatekaapin pohjilta Laukku/Aleksi 13 Kengät/Anttila
Sitten vähän parempia kuvia siitä mun tekemästä maximekosta. Siitä oli tarkoitus tulla ihan arkimekko, mutta kankaasta johtuen, se taitaa mennä enemmän juhlaan. Mielestäni se onnistui todella hyvin ja tulen varmasti käyttämään sitä. Se oli muutenkin todella helppo tehdä, joten eisitä tiedä, vaikka tekisin toisenkin ;)


Semmonen. MItä pidätte? :)
Hippie
Eilen koulussani oli YSI-päivä, jonka teemana oli hipit. Koko koulupäivä oli yhtä sähläystä ja säätämistä, kun mikään ei oikein mennyt niin kuin piti. Oli kiire, eikä ollut aikaa tehdä kaikkea. Itse juhla menikin sitten loppujen lopuksi hyvin, pienten mokien kanssa, mutta mun mielestä ne ei pilannut sitä kokonaisuutta. Harmittaa vain kun en saanut niinkään nauttia päivästä ja pikku leiristämme ja yleensäkin päivästä. Onneksi sentään juhlassa sain tehdä sen :)

Mekko/ Itse tehty Liivi/Itse tehty Vyö/Gina Tricot Peace-koru/Pilailupuoti Panta/Itse tehty Korut/ Ties mistä Gladiatorsandalit/Ellos

Illalla tulen uudestaan, jos vain ehdin! Lisää kuvia mekosta ja muistakin itsetehdyistä, kunhan vain saan kuvat :)

Illalla tulen uudestaan, jos vain ehdin! Lisää kuvia mekosta ja muistakin itsetehdyistä, kunhan vain saan kuvat :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


